Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Hirvenhiihdon SM-kisamatka Pessalompoloon 2015

 

Eräportin porukasta Timo kävi Ylitornion Pessalompolossa, hirvenhiihdon Suomenmestaruuskilpailuissa, poikansa Kallen ja koko muun Varsinais-Suomen joukkueen kanssa. Kilpailureissut ovat aina tosi hienoja reissuja ja niissä kerta toisensa jälkeen tapaa uusia ihmisiä ja näkee uusia hienoja paikkoja. Tämä kertomus on yhdestä ikimuistoisesta matkasta.

 

Lähdimme matkaan jo keskiviikkoiltana yöjunalla kohti Rovaniemeä, kokoonpanolla minä(Timo), Santtu,Kalle, Ville ja Eero. Viimeksi mainitut kolme ovat ne meidän joukkueen suurimmat mitalitoivot, joita poikien toivotaan kovasti näistä kilpailuista ottavan. Pojat kilpailevat S15 sarjassa, jossa on tähän asti aina ollut kova kilpailu ja menestyminen kovan työn takana, tällä tasolla pitää onnistua todella hyvin jos meinaa mitalin kaulaansa kisojen päätteeksi ripustaa.

 

Juna on aika vaivaton matkustustapa, vaikkakin aika kallis näin maksajan roolista katsottuna. Matka Rovaniemelle taittui mukavasti junan makuuvaunuissa nukkuen. Siitä kiitos VR:n väelle. Rovaniemellä oltiin jo 7.45 torstaiaamuna ja junasta ulos hypätessä huomasin tulleeni keskelle komeaa talvea, pakkasta 8 astetta ja aurinko kajasteli taivaanrannassa, eli hieno talviaamu tulossa. Ensimmäiseksi odoteltiin auto pois junasta ja sen jälkeen lähdettiin käymään kaupassa ostamaan murua rinnan alle viikonlopuksi. Pojat katosivat kuin muurahaiset kekoon heti Rovaniemen Prismaan päästyämme. No pojat kyllä löydettiin helposti, kun tietää poikien mielihalut kalastamiseen, ja siellähän pojat oli ihmettelemässä Prisman kalastustarvikehyllyjä ja uusia pilkkejä. Tavarat pakattiin jo ennestään aivan umpitäyteen autoon ja suuntasimme passatista nokan kohti Lohijärven eräkeskusta. Lohijärven eräkeskus sijaitsee vain reilun kymmenen kilometrin päässä kilpailukeskuksesta, joten paikka on kuin tehty tällaisia kilpailumatkoja varten. On muuten aivan älyttömän hieno paikka, ehdottomasti kannattaa mennä käymään kun siellä päin matkustelee, Lohijärvellä on kesäisin erinomaiset mahdollisuudet päästä kalalle, ja syksyllä metsälle.

 

Vihdoinkin perillä, onneksi ei tarvinnut koko reissua itse ajaa!Vihdoinkin perillä, onneksi ei tarvinnut koko reissua itse ajaa!

Perille kun päästiin ja aloitettiin purkamaan auto, niin pojat jo veti päälle haalareita ja saappaita. ”Mihinkäs pojat on matkalla” kyselin kun kannoin tavaroita sisälle. No pojat oli jo täysissä pukeissa ja pilkit kädessä ulos tulossa, aikaahan kyseiseen toimenpiteeseen kului noin kolme minuuttia saapumisesta. Olisipa pukeminen ja muu toiminta yhtä rivakkaa kouluaamuisinkin. No sittenpä ruvettiin ihmettelemään, että mistä kaira kun eihän sellaista mukana ollut, oltiin sentään tultu hiihto- ja ampumakilpailuihin. Eräkeskuksen omistaja lupautuikin lainaamaan pojille omaa kairaansa, josta edelleen iso KIITOS hänelle. Ihan näin virallisestikin. Pohjoisessa on vanhoilta hyviltä ajoilta jäänyt mahtava naapuriavun tapa. Pojat lähtivät pilkille kairan lainaajan opastuksen ja kalapaikkavinkkien saattelemana ja me Santun kanssa asettumaan taloksi. Ilmasta sen verran että pakkasta oli sen noin 10 astetta, aurinko paistoi täydeltä terältä, ja tuuli oli yltynyt lähes myrskylukemiin, joten oli pahuksen kylmä. Ilma ei tuntunut poikia haittaavan järvenjäällä, me kyllä paleltiin kasseja kantaessa. Ilta meillä meni meillä varttuneemmilla ruokaa laittaessa ja tavaroita purkaessa, mutta pojat jaksoivat pilkkiä lähes parituntia hyytävässä viimassa jäällä. Hrrrrrrh! Viimein sitten pojat tulivat purkamaan tavaroitaan ja syömään. Kun oli kisaosastolla vatsa täynnä, kertoi kaikilla sisäinen kello yhteen ääneen: Taitaakin olla jo saunan aika.

Perjantaiaamu valkenikin erittäin komeana! Ei tuulennut hiventäkään, elohopea kohosi neljään pakkasasteeseen, ja tuo keltainen ystävämme taivaalla esitteli kauniisti kasvojaan. Olipa mahtava hiihtokeli tulossa tälle päivää! Aamu menikin hujauksessa pojille aamupalaa hoitaessa, ja tavaroita jälleen autoon pakatessa. Autoa pakatessa iskee herkästi epätoivo: Tarvitaan vaatteita, sukset, aseet, panokset, juomaa ja hiukan evästä. Eipä tuossa itsessään ole juuri vaikeuksia mutta näinkin vilkkaassa seurassa pitää olla jo tetrismestari ja norsun muisti, että kaikki saadaan mukaan ja mahtumaan vähän suurempaankin peltilehmään. Auto kun saatiin pakattua valmiiksi, niin muutkin Eräkeskukseen majoittuvat joukkueesta saapuivat ja alkoivat asettua taloksi. Sitten olikin jo aika lähteä kisapaikalle valmistautumaan. Pojat autoon ja tarkistus VIELÄ KERRAN, että kaikilla on kaikki mukana. Alkaa jo aikuisessa miehessäkin olla äidillisiä piirteitä.

Kisapaikalla Jupon Erän ampumaurheilukeskuksessa olikin jo kova tohina ja melkoista Siinä on latujen mallia etelänmiehelle. Ladut olivat koko matkalla aivan uskomattoman hyvässä kunnossa ja auttoivat osaltaan kilpailijoita huippusuorituksiin. Siinä on latujen mallia etelänmiehelle. Ladut olivat koko matkalla aivan uskomattoman hyvässä kunnossa ja auttoivat osaltaan kilpailijoita huippusuorituksiin. Urheilujuhlan tuntua. Pojat ulos autosta ja suksia testaamaan, itse lähdin hakemaan kilpailunumeroita koko porukalle. Numerot saatuani meninkin katsomaan miten sukset pitää? No eipä pitänyt lainkaan, ainakin kun kuunteli sitä kironmenoa joka ladulta kuului. Voi perhana, ei muuta kuin äkkiä sukset voiteluun ja liisteriä pintaan. Onneksi Raimo oli omalla asuntoautollaan kisa-alueella ihan latujen vieressä leiriytyneenä, saatiin liisterit laittaa oikein kuumailmapuhaltimella, siitä iso kiitos, oli tosi iso apu puhaltimesta. Oma lähtöaika alkoi uhkaavasti lähentyä, ja suksia oli iso nippu voideltavana, Kallen sukset kuntoon ja pojalle testiin, no nyt kuulemma pitää ja luistaa joten OK, homma edelleen hallussa. Sitten omat ja Santun sukset, Santulle laitettiinkin eri liisteriä kuin meille mutta kuulemma piti tosi hyvin sekin. Laduthan olivat kisakeskuksessa todella, siis todella upeassa kunnossa, ladut olivat kuin rautatietä koko matkan.

 

No niin, sitten olikin jo aika lähteä itse matkaan vielä viimeiset ohjeet pojille, ase selkään ja menoksi. Mahtava oli hiihdellä pitkin upeita latuja ja maisemia, Etäisyyden arviointirasti tulikin jo melkein heti, kun matkaan pääsi ja ai piru, kun tuntui taas vaikealta! Matka jatkui arvioinnista kohti ammuntaa ja ammunta olikin heti vajaan kilometrin sivakoinnin päässä. Tällaisen keski-ikää lähestyvän keskikehonrakentajan hiihtäminenhän on aivan jotakin muuta kuin nopeaa, kevyen näköistä ja tuntuista, joten ammunta on yleensä haastava laji hiihdon tai juoksun jälkeen. No eipä siinä kun ampumaan, oli taas olevinaan tosi hankalaa ammunta ja heti jo ampumapaikalla sai todeta ristikon vaeltelevan aika lailla. Tämän valossa odotukset jäivätkin pieniin ammunnan suhteen. Matka jatkui kohti maalia. Heti ammunnan jälkeen olikin melko jyrkkä nousu, joka varmasti tuntuu jossakin huomenna, ajattelin kun nousin mäkeä ylös. Siitä alkoikin sitten pitkä lasku joka olikin sitten tosi pitkä ja ajoittain jopa jyrkkä. Vanha sanontahan kuuluu: mikä menee ylös, tulee myös alas. Tämän jälkeen olikin vastassa IHAN SAAMARIN PITKÄ YLÄMÄKI (n.1,1km) jota muuten huomenna noustaisiin ennen ammuntaa. Tällä kertaa se onneksi noustiin vain kerran, mutta huomenna se tullaan nousemaan kahteen kertaan, ensin ennen ammuntaa ja toisen kerran ennen maalia. Maaliin tultua sainkin heti mehumukin käteen ja Santtu tuli ottamaan aseen pois selästä. Maalissa ei ollut vielä mitään tietoa tuloksista ja kovasti kyseltiin ammuntaa ja arviota, mutta itselle ainakin jäi aika vaisu tuntu kummastakin. No tulokset tulee aikanaan, joten eipä muuta kun poikia paimentamaan. Sitten kuului kuulutus, että olen tällä hetkellä toisena, no eihän se sitten ihan huonosti mennytkään tuumasin, mutta vielä oli noin sata kisailijaa tulematta, joten eipä hötkyillä.

Pojat lähetettiin matkaan ja siirryttiin aseiden kanssa kohti ampumakatosta. Vieläkin kuulutuksista kuunneltiin tuloksia, ja siellä edelleen väitettiin, että viidentenä keikkuu meikäläinen. Noh katsotaan, sanoi tohtori.

 

Kalle olikin jo tulossa ampumaan, ja Santtu otti ammuttajan paikan, kun taas minä hoitelin kuvaajan hommia. Pojilla näytti ammunta sujuvan ihan kohtuullisen rauhallisesti ilman mitään turhia hötkyilyjä, joten tulokset antavat lopulliset tuomiot ammunnasta. Poikien saapuessa maaliin olimme jo vieneet aseet ja muut tavarat autolle säilöön ja olimme ottamassa pojat maalissa vastaan. Tulokset olivatkin ihan kohtuulliset perjantain osalta, ainakin poikien ammunnassa tulokset olivat lupaavia. Kalle räjäytti potin koko joukkueen parhaalla ammunnalla, ampuen tuloksen 97! Ja kloppi on kaksitoista.  Odotukset huomiselle kasvoi poikien osalta ihan humisten. Meikäläisen tulokset näyttivät omista odotuksista poiketen ihan kelpo suoritusta, ammunta 91, arviopisteet 560, yhteispisteet 1106 ja kilpailun yhdeksäs sija! Hyvä me Varsinais-suomalaiset! Palkintojenjaon jälkeen siirryimme takaisin majoitukseen ja pojat tietenkin: pilkille.

 

 Hirvenhiidoista löytyy monentasoisia kilpailijoita aina maisemienkatselijoista tosiurheilijoihin. Kuvassa Mikael Lähteenmäki Hirvenhiidoista löytyy monentasoisia kilpailijoita aina maisemienkatselijoista tosiurheilijoihin. Kuvassa Mikael Lähteenmäki

 

Aamulla herätys olikin jo ennen kuutta aamulla, jotta ehdimme kilpailupaikalle testaamaan suksia ja mahdollisesti voitelemaankin. Pakkasta mittari näytti 5 astetta ja aurinko näytti nousevan pilvettömälle taivaalle. Kisapaikalla oli taas jo täysi meininki päällä kun sinne päästiin. Aseet vietiin tarkastukseen ja suksia testaamaan. Santtu päätti lähteä samoilla, millä jo eilen hiihti. Minä päätin lähteä toisella parilla kuin eilen, joka osoittautuikin sitten matkan aikana virheeksi. Sukset tarkastuksen kautta jalkaan ja matkaan, arviointipaikka olikin tällä kertaa hieman pidemmällä kuin eilen. Arvioinnin jälkeen noustiin sitten sitä ensimmäistä jyrkkää nousua, jonka jälkeen alkoi se pitkä laskuosuus. Sukset, joista jo äsken mainitsin, osoittautuivatkin aivan järkyttävän huonoiksi, ei sitten minkäänlaista luistoa, edes kunnolla alamäkeen. Miehiä suihki vasemmalta ja oikealta ohi kuin olisin ollut reittimerkki, no ei auttanut rypistää kun on jo huonot housussa. Mentävä oli näillä jotka valittiin. Ammuntapaikalle tullessa olikin jo selvä tuntu että kuolo korjaa jos ei kohta matka lopu. Matkanteko suksilla onneksi sai pienen tauon, kun tulin ammuntaan, joka kesti ja kesti. Oli tosi vaikea ampua kun oli niin rankka ylämäki juuri ennen ampumakatosta, eikä tuo kuntokaan varmaan ole parhaimmasta päästä.

 

Sain vähän kiristellen ammunnan suoritettua ja jatkoin matkaa. Vielä 2,5 km matkaa jäljellä, josta lähes puolet ylämäkeä, voi karmea! Kyllähän sieltä maaliinkin saavuttiin, tosin hiihtopisteitä ei kovin paljon tarvinnut odotella, tuollaisella hiihtovauhdilla ainakaan. Maalissa odotti taas kuuma mehu joka kyllä onkin maistuvaa tämän hiihtolenkin jälkeen. Tavarat autoon ja odottelemaan muita saapuvaksi maaliin, Santtu ja Mika (Villen isä) tulivat maaliin aika pian, ja ehtivätkin autolle ennen kuin ehdin maalialueelle. Minä ja Santtu kilpailemme lähinnä toisiamme vastaan ja Mika sitten niistä kirkkaimmista mitaleista ihan tosissaan. Kilpailut meidän osaltamme olivat ohi, joten lähdettiin poikia hakemaan majoituksesta. Pojat olivat yllätys, yllätys pilkillä järvellä ja pitikin huudella poikia pois, että saadaan jatkaa kilvanhiihtoa.

Fiilikset on rentoja aina suoritukseen asti. Fiilikset on rentoja aina suoritukseen asti.

 

Kilpailukamat autoon ja takaisin kisapaikalle. Kun pääsimme perille, olikin jo kiire suksia testaamaan. Kalle kävi testaamassa suksensa ja sanoi menevänsä niillä joilla hiihti eilen, ei kuulemma saanut edes koskea, oli niin hyvät kapulat. Ville ja Eero testasivat myös ja tekivät omat valintansa suksista. Sitten olikin jo aika lähteä kilpailun lähtöalueelle. Aseet ja sukset mukaan, tarkastuksen kautta itse kilpailijoiden lähtöalueelle. Kallen lähtö oli S15 sarjan ensimmäisenä, ja lähtö tapahtuikin melkein heti, kun saimme tavarat valmiiksi. Tuumasin siinä lähdössä Kallelle että ”Ota rauhallisesti ennen ammuntaa oleva mäki niin pystyt ampumaan kunnolla”. Kalle tyyppinen vastaus kuului poikamaisesti: ”Joo Joo”. Poika matkaan ja isä kuvia ottamaan. Pojat tulivatkin ampumaan kaikki lähes samaan aikaan, joten kuvia sai otettua kaikista helposti, lähes samalla istumalla. Rauhallisesti näyttivät kaikki pojat ampuvan. Ei sykkinyt otsasuoni samalla tavalla, kuin vanhemmillaan. Sitten olikin jo aika mennä maalialueelle odottelemaan poikien tuloa. Eihän siinä sitten mennytkään kuin hujaus kun pojat olivat hiihtoreitin maalissa. Kalle tuumasi kisan jälkeen että ”Aika rankka lenkki”, joka kyllä piti paikkansa.

 

Näkyy suorittajan habituksesta hieman normaalia rankempi hiihtolenkki.Näkyy suorittajan habituksesta hieman normaalia rankempi hiihtolenkki.

Keskittyminen suorastaan paistaa nuorenkin kilpailjan ilmeestä.Keskittyminen suorastaan paistaa nuorenkin kilpailjan ilmeestä.Taas sama kuvio, kuin omienkin tavaroiden kohdalla, aseet ja sukset autoon, ja pojille antamaan lämmintä vaatetta päälle. Sitten olikin jo aika hoitaa pojat syömään, me jäimme odottelemaan tuloksia. Poikien sarjan tulokset kestivätkin tulla aika kauan, verrattuna muihin tuloksiin, joten jännitys tuntui nousevan koko porukan kesken ihan selvästi. Se on tuon S15 sarjan tulokset, jotka tuntuvat nostattavan eniten tunteita ja jännitystä kaikilla kisapaikoilla. Meillä aika meni melkoisen nopeasti kun keräilimme tavaroita ja pakkailimme suksia sekä aseita autoon. Sitten kuului mieletön meteli jostakin kisakeskuksen liepeiltä. Ihmettelin tuota meteliä ja kävelin kohti keskus aukeaa, kun Nea tuli juosten kohti huutaen että ” Kalle on voittanut! Ja vielä uudella Suomenennätystuloksella, Onneksi Olkoon!!”. Vieläkään ei ollut tullut niitä virallisia tuloksia ja hiukan pidättelimme juhlintaa. Tuloksista puuttui yhden kilpailijan tulokset, joten jouduimme odottamaan niitä tuloksia. Aivan kuin järjestäjät olisivat halunneet ne viimeisetkin jännityksen hikikarpalot meistä ulos. Lopulta tulokset varmistuivat, ja kyllä se piti paikkansa, Kalle voitti uudella SM tuloksella! Kyllä muuten tunsi isä pojastaan suorastaan sanoinkuvaamattoman suurta ylpeyttä uskomattoman hienosta suorituksesta. Kallen kilpailun eri osa-aluetulokset olivat seuraavanlaiset: Hiihto 270, arvio 262 ja ammunta 564, yhteensä 1096 pistettä, eli Kalle oli ampunutkin aivan loistavasti, ammuntatulos 94 on tämän ikäiselle miehenalulle aivan käsittämättömän hyvä! Ville sijoittui viidenneksi tuloksella 977, ja Eero sijoittui kuudenneksi tuloksella 968, Tuomas taasen kahdeksanneksi tuloksella 895. Eli loistavat suoritukset kaikilta, vaikka pieniä epäonnistumisiakin mahtui mukaan. Kaiken kaikkiaan upeat kisat koko porukalta. Illalla olikin sitten juhlan aika, käytiin saunassa ja vielä lauteillakin puitiin useaan kertaan päivän suorituksia ihan koko porukalla. Ja myöhäänhän se meni. Aamulle olisi kaukaa viisas ennustanut kankeaa herätystä ja väsyneitä naamoja. Ja ollut oikeassa.

Voittajan on helppo hymyillä, sen todistaa jo tämäkin katras. Kuvassa vasemmalta oikealle Raimo Joensuu, Kalle Raikaa, Mika Tattinen, ja Jouko Kylä-Utsuri.Voittajan on helppo hymyillä, sen todistaa jo tämäkin katras. Kuvassa vasemmalta oikealle Raimo Joensuu, Kalle Raikaa, Mika Tattinen, ja Jouko Kylä-Utsuri.

Meillä oli Varsinais-Suomesta kaikissa sarjoissa viestijoukkue, joten jännitettävää riittää tällekin päivälle. Meille olikin Santun ja poikien kanssa tälle päivälle varattuna huoltojoukoissa hommat ja nehän alkoikin heti, kun paikalle saapuessa kisat alkoivat naisten viestillä. Viesti on jännittävä kilpailumuoto, jossa pääsee hyvin mukaan, koska järjestäjät yleensä pitävät myös yleisön hyvin ajan tasalla kilpailutapahtumista. Kilpailu on sähäkkä ja tapahtumarikas koko ajan ja jännitettävää riittää, kuinka paljon tulee sakkoja arviosta tai ammunnasta?

Kilpailu lähti räväkästi liikkeelle ja toimintaa oli heti alusta alkaen. Naisten viesti olikin nopeasti käyty ja vaikka tulos nyt ei ollut ihan sitä mitä toivottiin, niin hyvät suoritukset silti kaikilta nähtiin. Naisten viestin jälkeen olikin sitten M50 sarjan viestin vuoro. Siinäkin odotukset olivat korkealla ja jännitys kohosi silminnähden. Viestin aikana saatiin jännittää koko porukan voimin ja kisa alkoi lupaavasti, mutta liikaa sakkoja muihin nähden, niin tulos ei ollut ihan se mitä haettiin. Nousua viime vuoteen sentään kolme sijaa. Erinomainen suoritus kaikilta viestin kilpailijoilta, viestissä erot kun ovat niin pienet, että pienikin virhe maksaa heti aika paljon. Ensi vuonna sitten uudestaan kirkkain mitalirivi silmissä kiiluen.

Sitten olikin jo yleisen sarjan viestikilpailun vuoro, joka poikii aina jännitystä ja erilaista värinää koko porukkaan. Ääni on aina kova, kun kannustetaan omiamme aina loppuun saakka. Miesten viesti alkoi kovalla sakkomäärällä ja näyttikin, että kilpailu on ohi jo ennen kuin alkoikaan. Mutta sieltä vain miehet onnistuivat kipuamaan kohti kärkeä, ollen jo parhaimmillaan neljänsiä. Vaan eipä olleet muut samaa mieltä meidän kanssamme, kun vielä lopussa muutama joukkue ohitti joukkueemme. Miesten joukkue oli lopulta kahdeksas, joten pitivät kuitenkin viimevuoden paikkansa. Aivan erinomaiset kilpailut ja suoritukset meiltä kaikilta sekä loistavat, suorastaan mielettömän hienot kisamaastot ja paikat.Tuskin ehti osaston nuorimmille edes majoitus tulla tutuksi, kun jo alkoi kalapakit aukeilla.Tuskin ehti osaston nuorimmille edes majoitus tulla tutuksi, kun jo alkoi kalapakit aukeilla.

Iso Kiitos kilpailun järjestäjille, Jupon Erälle, jäsenille, sekä muille järjestelyissä mukana olleille talkoolaisille. Aivan upeat kisat olitte järjestäneet, puitteet ovat teillä mahtavat, ruoka oli loistavaa ja vielä kun ilmatkin suosivat, parempia kilpailuja ei olisi voinut toivoa. Vielä kerran: KIITOS. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän Majoituksesta ei poikien kauaa tarvinnut kulkea, kun jo sai antaa kairan laulaa.Majoituksesta ei poikien kauaa tarvinnut kulkea, kun jo sai antaa kairan laulaa.hirvenjuoksukilpailuja ja uusia kokemuksia, aina niitä on tullut kosolti. Hyviä tai huonoja. Mutta aina on muistoja jäänyt jokaisesta kilpailuista.

 

Tämän kirjoituksen ja kisakertomuksen myötä: Tervetuloa kaikki kiinnostuneet katsomaan kilpailuja ensi vuonna, kun taas kisoja käydään Vaalan kauniissa kainuulaismaisemissa. Ensi vuonna jos hirvenhiihdon SM-kisojen aikaan tapaat kaksi pojankoltiaista pilkiltä oulunjärven kauniista maisemista, niin melko varmaa on, että toista heistä saat onnitella ensimmäisestä Suomenmestaruudesta ja Suomenennätyksestä.

Kiitos kun jaksoit lukea loppuun asti! Kisamatka oli meille ikimuistoinen ja raportin kirjoittaminen sai itseni elämään sen saman onnistumisen ilon uudelleen. Toivottavasti nautit kertomuksestani ja pääsit kokemaan edes osan siitä jännityksestä jota itse matkalla koimme. Tähän päättää kisaraporttinsa Pessalompolosta edelleen onnelliset Isä ja poika. Takaisin yläkertaan.

 

Timo Reiman