Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Tarinaa Tonin metsästysuran alkutaipaleelta.

Lisätty 21.05.2014

Terve kaikille eräportin lukijoille. Kirjoittajana on tällä kertaa Timo eli Teron ja Tonin vanhin veli, olen varmasti osaltani vastuussa molempien veljieni ja siskoni metsästysharrastuksesta.

Itse olen 39v ja perheeseeni kuuluvat vaimo Tanja, myös metsästäjä, sekä poikamme Kalle. Olen metsästänyt aktiivisesti jo vuodesta 1990 jolloin suoritin metsästyskortin. Metsästysharrastuksen pariin minut on tuonut tietysti isäni ,jonka kanssa kuljin hirvimetsällä jo alle kymmenvuotiaasta asti. Kuvassa kirjoittaja villisikasaaliin kanssa.Kuvassa kirjoittaja villisikasaaliin kanssa.

 

Ehkä suurimman sysäyksen on kuitenkin antanut setäni Eero, jonka kanssa kloppina (n14-15v) metsästettiin kyyhkyjä ja sorsia, sekä tietysti peuroja, niitä valkohäntäisiä. On tuhansia hyviä muistoja noista ajoista ja jokunen ei niin hyvä muisto, lähinnä epäonnistuneista jahdeista mutta onneksi aika kultaa muistot ja mukavaahan se on aina ollut, sehän siinä on tärkeintä. Nykyään toimin hirviporukkamme johtajana ja koiramiehenä, josta varmasti riittää tulevaisuudessa kerrottavaa paljonkin, mutta niistä sitten myöhemmin.

Nyt aikuisiällä olen pyrkinyt aina mahdollisuuksien mukaan ottamaan nuoria mukaan jahtiin ja antamaan omalta osaltani jotakin nuoren metsästäjän matkalle mukaan. Toni on ollut minun mukana niin peurakytis tornissa kuin hirvipasseissa, sekä muutaman kerran myös sorsajahdissa, on varmasti jotakin jäänyt noilta reissuilta Toninkin matkaan mukaan.

Nyt kun oma poikani on aloittanut oman uransa metsästäjänä, olen jälleen päässyt mukaan siihen nuoren intoon ja innostukseen, joka loistaa silmistä ja olemuksesta kun saa ensimmäisen riistasaaliinsa, ja ennen kaikkea onnistumisia nuorella iällä. Meidän kohdalla on toimivaksi ratkaisuksi muodostunut harrastuksen aloittaminen ammunnan parissa. Kalle on harrastanut hirvenhiihtoa ja juoksua jo 7 vuotiaasta asti, ja varsin hyvällä menestykselläkin. Ammunta harrastuksena on loistava alku metsästyksen aloittamiseen, koska radalla kehittyy niin ampumataito kuin ennen kaikkea aseen turvallisen käsittelyn rutiini. Ammunta antaa onnistumisia jo yleensä heti alkuvaiheessa josta on hyvä lähteä viemään harrastusta eteenpäin. Ei muuta kuin kaikki mukaan nuoret ja miksei vanhemmatkin, kyselemään harrastus mahdollisuuksia lähimmältä ampumaradalta, sieltä varmasti kerrotaan mistä voi ja kannattaa aloittaa. Ja tietysti täältä Eräportin sivuiltakin saa ainakin lähiseudun mahdollisuuksista tietoa ihan kysymällä.

Ja sitten siihen tarinaan…

Oli mukava huomata, että on ollut mukana vaikuttamassa Tonin metsästäjän uran aloittamiseen. Olen aina halunnut ottaa nuoret metsästäjänalut mukaan jahtiin, ihan oikeaan metsästystilanteeseen. Tällä tarkoitan sitä, että otetaan nuoret mukaan passiin tai ajoon jossa on ainakin mahdollisuus nähdä, ja olla jopa mukana ampumatilanteessa. Ei ole mikään sen mukavampaa kuin nähdä nuoren silmissä se tunteiden palo ja innostus uutta asiaa kohtaan. Jos asiat tapahtuvat oikein ja oikeaan aikaan nuoren silmistä loistaa jo kauas ”TÄÄ ON KIVAA”. Silloin voi olla tyytyväinen itseensä, on saanut jonkun innostumaan itselle rakkaasta harrastuksesta.

 

Tässä yksi ikimuistoisia hetkiä Tonin kanssa hirvimetsällä. Olimme ensimmäistä päivää jahdissa, ja hirvistä oli varma tieto. Majalla kokoontui runsas joukko jahtimiehiä ja innostus oikein huokui porukasta. Toni tuli Isän kanssa myös majalle ja tuli heti kysymään ” Pääseks mää sun kanssa passiin”, no eihän tuota voinut kieltääkään, kun noin kauniisti kysyi. Johtaja jakoi passipaikat ja saatiin Tonin kanssa ns, tuhannen taalan paikka. Paikan nimi oli Miettisen notko leveällä sähkölinjalla jossa on hirvien paljon käyttämä kulkupaikka.

Paikalle joutuu kävelemään pitkin sähkölinjaa noin 800 metriä, joka olikin ensimmäinen koetus saada poika kävelemään hiljaa paikalle. Pääsimme paikalle ja katsoimme muiden miesten sijoittumisen omalta paikalta. Olimme olleet paikalla noin kolme minuuttia, kun Toni jo kysyi ”kestääks vielä kauan”. ”Vielä kestää vähän”, vastasin ja ilmoitin, että pitäisi olla hiljempaa ettei hirvet kuule. Kovasti tuntui pienellä pojalla olevan mieltä askarruttavia asioita, jotka tietysti piti kysyä siellä passipaikalla ja mahdollisimman kovaan ääneen kuiskaten. Sain radiopuhelimella tiedon, että hirvet on liikkeellä ja tulossa meidän suuntaan. Sanoin Tonille hirvien olevan liikkeellä ja tännepäin tulossa, samantien kuului jo etumaastossa melkoista rapsahtelua.

Sanoin Tonille että tuolla on hirvet tulossa ja ihme kyllä poika oli hiljaa, kun kuuli ryskeen metsästä. Hirvet, emä ja vasa, tulivatkin linjalle mutta viereiseen passiin jossa ammuttiin vasaa. Lähes samalla hetkellä kun kuului pamaus Toni kuiskasi huutamalla ”ampuu, ampuu”. Naapuripassi ampui ohi vasasta ja minäkään en saanut ammuttua paikkoa, vaikka hirvet näinkin hyvin. Kaikkein parhaiten muistan kuitenkin sen hetken kun katsoin Tonia joka silmät suurena ja loistaen selittää ”mää näin hirviä!” Kipinä hirvenmetsästykseen ja eränkäyntiin syttyi siitä hetkestä, ja oli jälleen syntynyt uusi metsästäjänalku.

Oma poikani Kalle on myös ollut mukana jo ihan pienestä asti jahdeissa. Innostus on ollut kova, aina valmis lähtemään jos on kyse jahdista, ei ole niin väliä mitä metsästetään kunhan metsästetään. Viime syksynä sai Kalle ensimmäisen teerensä ja kuten kuvasta näkyy, melkoisen tyytyväinen nuori mies on. Silläkin oli varmasti merkitystä, kun Iskä ampui ensin ohi samasta paikasta, ja Kalle osui heti ensimmäi-sellä laukauksella. Syksyllä pääsi Kalle myös ensimmäistä kertaa kuulemaan ja näkemään hirvikoiram-me Remun haukkua ihan lähietäisyydeltä. Olen varma, että pojasta tulee myös hirvikoiramies kunhan ensin hieman varttuu, on jo aloittanut säästämisen omaa koiraa varten, hyvä niin.Onnellistakin onnellisempi metsästäjän alku ensimmäisen eräksi saaneen teerensä kanssa. Kuva: Timo ReimanOnnellistakin onnellisempi metsästäjän alku ensimmäisen eräksi saaneen teerensä kanssa. Kuva: Timo Reiman

 

Ottakaa nuoret aina mukaan jahtiin jos vain mahdollista, siellä ne muistot ja kokemukset karttuu ja tulee uusia innokkaita jahtimiehiä ja naisia harrastuksemme pariin.

 

Timo Reiman