Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Metsästys Suomessa

 

Tärkeä osa suomalaista kulttuuria ja suomalaisuutta.

 

Moni suomalainen miettii, miten aloittaa metsästysharrastus, tai miten saisi

läheisen liittymään omaan metsästysharrastukseensa. Tämän artikkelin

tarkoitus on edesauttaa jokaista hieman kokematonta metsästäjää

metsästysuransa alkuun.Tavoitteena tällä tekstillä on, että jokaisesta

metsästäjänalusta kehkeytyy kokenut

metsästäjä, joka osaa käyttää luontoa kestävän kehityksen periaatteella, mutta

saa pakkaseensa muutakin kuin marjoja.

 

Käsittelen artikkelissa erilaisia Suomessa tavattavia aseita, riistaeläimiä, sekä

metsästystapoja, hyviä metsästäjälle kuuluvia käyttäytymissääntöjä ja paljon

muuta.

Saattapa loppupuolelle ilmestyä jopa muutama riistareseptikin.

 

Tätä tekstiä lukiessa pitää muistaa, ettei tämä teos missään nimessä korvaa

Metsästäjän Opas nimistä teosta ja siinä saattaa olla vanhentuneita seikkoja jo

ennen kuin muste ehtii painon jälkeen kuivua. Tämän kirjan tarkoitus on vaalia

tuhansia vuosia

vanhaa Suomalaista metsästyskulttuuria, ilostuttaa pienillä letkautuksilla,

opettaa lukijalle että metsästys on ennemminkin elämäntapa, joka opettaa

ihmistä kunnioittamaan luonnon monimuotoisuutta ja toista ihmistä, sekä

ennen kaikkea kasvattaa paremmaksi ihmiseksi. Jokainen metsästäjä tekee

omilla teoillaan metsästäjiä tutuksi suuremmalle kansalle. Tämä pätee sekä

hyvässä, että pahassa.

 

Ideaalia olisikin että jokainen metsästäjä olisi mallikansalainen, ja tähän

halutaan ase- ja metsästyslainsäädäntöä kiristämällä vaikuttaa. Tottahan toki yli

310000 metsästäjän joukkoon mahtuu muutama mätä omena, mutta niin niitä

mahtuu parhaisiin omenaviineihinkin. On jokaisesta yksilöstä kiinni, että

millaisen kuvan haluaa itsestään metsällä antaa, mutta pitäisi silti muistaa, että

jokainen meistä myös edustaa samalla koko metsästäjäkuntaa. Harvemmin

suurta julkisuutta saa se joukko, joka tekee paljon talkootöitä metsänomistajille

tai tekee omalla ajallaan riistakosteikkoja. Ei, suurimman julkisuuden

iltapäivälehdissä saa se metsästäjä joka on herättänyt eniten pahennusta

törttöilemällä.

 

Kirjaa kirjoittaessani olen tehnyt paljon taustatutkimusta, oppinut itse paljon ja

haluan nyt jakaa tätä oppimaani jokaiselle lukijalle. Mikäli olen onnistunut

antamaan yhdelle ihmiselle sen kipinän metsästykseen, jonka olen itse saanut

omalta isältäni jo ensiaskeleet riistapolulla ottaessani, olen tehtävässäni

onnistunut.

 

Mikäli kirjasta on jotakin palautetta, hyvää tai huonoa, sitä saa lähettää sähköpostilla osoitteeseen Toni@eräportti.com

 

 

 

Miten aloittaa?

 


Ennen hakeutumista metsästyskokeeseen kannattaa käydä ostamassa kirjakaupasta Metsästäjän Opas- niminen teos. Siinä on sisällytetty lakiteksti ja maanläheisempi opas metsästykseen ja riistankäsittelyyn. Kun opas on hankittu, kannattaa harkita onko kykenevä opiskelemaan itse metsästäjän oppaasta kaiken tarvittavan tiedon, vai hakeutuuko metsästyskurssille? Ostaminen kirjakaupasta on suositeltavaa, koska nykypäivän Suomessa metsästys- ja aselaki muuttuu lähes joka vuosi ja kurssin loppututkinnossa saattaa olla kysymyksiä uusista lakipykälistä. Joten kirjakaupasta kannattaa ostaa, silloin saa varmasti sen viimeisimmän painoksen
Nuorille on myös suunnattu metsästysleirejä, joilla opetellaan ampumista ja riistankäsittelyä ja muita metsästäjälle tärkeitä taitoja käytännössä. Pikkusiskoni kävi tällaisen kurssin ja oli jo viisitoistavuotiaana valmiimpi ja perehtyneempi metsästäjä kuin moni kolmekymppinen.   
Omasta kokemuksestani voin suositella kurssille hakeutumista, koska siellä luennonomaisesti käydään läpi kaikki osiot metsästyksessä, ja luennolla voi pyytää lisäselvitystä, mikäli ei jotakin ymmärrä. Kurssilla harvemmin on opettajia opettamassa, vaan käytännössä oppineita ja erittäin motivoituneita ihmisiä, jotka varmasti tekevät mitä opettavat. Kursseilla useimmiten on lyhyt kertaus opetetuista asioista juuri ennen metsästystutkinnon koetta. Kurssilla käydään tärkeimpiä asioita Suomen riistaeläimistä, aseenkäsittelystä, hyvistä metsästystavoista, metsästyslaeista ja -asetuksista, sekä luonnossa kulkemisesta.
Kun metsästyskoe on läpäisty, on tulevan metsästäjän maksettava valtakunnallinen riistanhoitomaksu, joka kaudelle 2013-2014 oli 33,00€ . Kun riistanhoitomaksu on maksettu, on henkilö virallisissa kirjoissa metsästäjä. Riistanhoitomaksu on maksettava joka kaudelle jona aikoo metsästää. Mikäli riistanhoitomaksu jää maksamatta viideltä metsästyskaudelta, on metsästäjän tutkinto suoritettava uudelleen.

 

Jokaiselle metsästäjälle Suomessa tulee Metsästäjä- lehti. Se on jokaiselle metsästäjälle mahtava tietokanava ajankohtaisista aiheista ja uusista tuotteista. Sen levikki on nykyään jo yli 308000 ja se ilmestyy Suomen ja Ruotsin kielellä ja ainakin Suomeksi ilmestyvässä lehdessä on myös Saamen kielelle omistettu osio. Lehdessä on myös kauppa paikka jossa voi melko huokeaan hintaan mainostaa omia tuotteitaan tai palveluitaan. Useimmissa lehdissä myydään myös koiranpentuja ja käytettyjä aseita. Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa ja on metsästäjille jo sinänsä tärkeä lehti, että numeron neljä mukana toimitetaan jokavuotisen riistanhoitomaksun lasku. Tästä maksusta saatava kuitti ja alkuperäinen lasku toimivat yhdessä metsästyskorttina. Ne, jotka ovat siirtäneet riistanhoitomaksunsa suoraveloitukseen, saavat numeron neljä mukana luottokortin kokoisen ja –oloisen tositteen maksetusta riistanhoitomaksusta.


 

Metsästysseurat - organisoitua metsästystä

 
    

 

Suomessa metsästysoikeus kuuluu pääasiassa maanomistajalle. Tämän vuoksi on kannattavaa hakeutua metsästysseuraan. Metsästysseurat vuokraavat metsästysoikeuksia maanomistajilta nimellistä korvausta vastaan.  Tämä antaa metsästysseuraan kuuluvalle oikeuden metsästää maanomistajan alueilla, kohtuuttomasti kuluttamatta tai vahingoittamatta maanomistajan omaisuutta. Moottoriajoneuvon käyttö on sallittua vain maanomistajan luvalla, mutta sopimuksessa voidaan mainita, että metsästysseuran edustaja saa käyttää moottoriajoneuvoa kaadetun hirvieläimen noutamiseen maastosta.


 

Metsästysseurat usein pitävät kirjaa metsästyskauden aikana saaliiksi saaduista eläimistä, organisoivat metsästystä, tarjoavat tiloja mm. eläinten riiputukseen teurastamiseen ja paloitteluun, tuovat yhteen metsästäjiä ja tarjoavat ilmaiseksi tai ostettavaksi riistanhoitoa varten tarvikkeita, sekä rehua ja nuolukiviä ynnä muuta. Monien metsästysseurojen tiloissa myös pidetään peijaisia, sosialisoidaan muiden metsästäjien kanssa ja saunassa kaadetaan aina uudelleen se vuoden -89 viimeiseksi hirveksi jätetty iso hirvipappa, jonka Antti ampui lähes puolestatoistasadasta metristä kertalaukauksella hengiltä. Ampumamatka luonnollisesti kasvaa vuosi vuodelta ja legenda elää.

 

Metsästysseurat antavat mahdollisuuden metsästää monille sellaisille ihmisille, joilla sellaista ei muuten olisi. Suomessa on metsästysseuroja n.2500 kappaletta ja näihin kuuluu suomen reilusta 300 000 metsästäjästä noin puolet. Metsästysseurojen koko vaihtelee ja niissä voi olla jäseniä aina paristakymmenestä satoihin metsästäjiin. Metsästysseuraan liittyminen on mahdollisuus mutta laki ei siihen velvoita. Maanomistajan luvalla saa myös metsästää muuten noudattaen Suomen metsästyslakeja ja asetuksia.

 

Maanomistajat - vaihtoehto metsästysseuroille

 



 

Toki on muutamia muitakin vaihtoehtoja metsästää, kuin metsästysseuraan liittyminen. Maanomistajilta kannattaa kysellä,että saisiko heidän mailleen niitä vahingoittamatta tai kuluttamatta mennä harjoittamaan metsästystä. Muistaa kannattaa, että näissä tilanteissa on nöyryys valttia ja kannattaa painottaa metsästystä riistanhoidollisiin tarkoituksiin. Kannattaa myös hyväksyä se tosiasia että monesti vastaus on ei.

 

Tehdessäni taustatutkimusta tälle teokselle Eralle.net foorumilla nostettiin eräässä keskustelussa mielenkiintoinen näkökulma esille asiasta, Nimimerkki RiUDE ehdotti että kysyisi seurakunnilta. Monilla paikkakunnilla seurakunnat omistavat isoja tai paljon pieniä metsätilkkuja. Itseasiassa yhdeksän kymmenestä seurakunnasta omistaa jonkin verran metsää. Koko vaihtelee muutamasta hehtaarista hieman vajaaseen 5000 hehtaariin, joten jos käy tuuri saattaa saada sieltä käyttöönsä kaikki tarvitsemansa maat. Seurakunnilta kannattaa käydä kyselemässä että saisiko sinne mennä harjoittamaan vahinkoeläinten kitkemistä.

 

Kunnilla on myös paljon metsää ja mikäli niistä kaikki ei ole vuokrattu metsästysseuroille on sieltäkin hyvä käväistä kysymässä lupaa. 

Toivottavasti tämä avaa katsantokantaa sille, että aina maanomistajat eivät aina ole niitä kärttyisiä kulmakunnan suurtilallisia jotka eivät kateuttaan anna mailleen mitään muita oikeuksia kuin jokamiehen oikeudet.

 

Metsästäjän välineet

 

 

Suomen metsästyslain mukaan metsästys määritellään näin: "Metsästyksellä

tarkoitetaan luonnonvaraisena olevan eläimen pyydystämistä, sekä saaliin

ottamista metsästäjän haltuun. Metsästystä on myös pyyntitarkoituksessa

tapahtuva riistaeläimen houkutteleminen, etsiminen, kiertäminen, väijyminen,

hätyyttäminen tai jäljittäminen, koiran tai muun pyyntiin harjoitetun eläimen

käyttäminen riistaeläimen etsimiseen, ajamiseen tai jäljittämiseen sekä

pyyntivälineen pitäminen pyyntipaikalla viritettynä pyyntikuntoon." 

 

-Eli siis metsästystä ei ainoastaan ole villin eläimen ampuminen. Metsästysmuotoja

on useita ja niistä monet ,joskaan eivät kaikki, muodot vaativat aseen omistusta. eli

siis suomessa voit olla metsästäjä omistamatta ainoatakaan asetta. Tällaisia

metsästysmuotoja ovat mm. heti tappavien rautojen käyttö ja loukkumetsästys

. Eläintä ei tarvitse ampumalla tappaa vaan laki sanoo että eläin on tapettava

tarpeetonta kipua ja tuskaa aiheuttamatta ja muulla kuin metsästyslain 33§:ssä

mainitulla tavalla. Pääasiallisesti metsästys kuitenkin tapahtuu jousi- tai

ruutiaseilla.

   

Asetta hankittaessa kannattaa lähteä käyttötarkoituspohjalta. Tällä siis tarkoitan

ettei metsäjänistä pääasiallisesti metsästävän kannata pitää .338 kaliiberin kivääriä

asekaapissa. Mikäli metsästys on keskittynyt pienriistaan, on haulikko

todennäköisesti yleishyödyllisin vaihtoehto. Jos taas suurriistaan, kannattavin ostos

on rihlattu luodikko, eli kivääri.

 

Mikäli metsästää eniten supikoiraa luolista, ei tarvitse kuin pistoolin supin

lopettamiseen. Pistoolin hankkiminen sinällänsä vain on kovin vaikeaa, sillä se

tarvitsee erittäin hyvin perustellun syyn, jotta lupa myönnetään. Luvan

perusteluiksi käy esimerkiksi todistettavasti pitkäaikainen ampumaharrastus

tai loukkumetsästys. Tämä ei varsinaisesti mahdu kirjoittajan kaaliin sillä

ampumaharrastajille on perustettu melkoinen noidankehä: tarvitset luvan

harrastaaksesi pistooliammuntaa ja tarvitset jopa kaksi vuotta

pistooliammuntakokemusta jotta saisit luvan pistoolin hallussapitoon. Tämä

käytännössä tarkoittaa sitä, että jollei sinulla ole tuttua tai sukulaista, joka

harrastaa pistooliammuntaa, on edessäsi pitkä ja kivinen tie pistooliammunnan

harrastajaksi.

 

 Kolme melko eritasoisesti pukeutunutta metsästäjää. Keskimmäisellä jopa näkyy varoitusväriä.  

Kuva: Tina ShawKolme melko eritasoisesti pukeutunutta metsästäjää. Keskimmäisellä jopa näkyy varoitusväriä. Kuva: Tina Shaw

Metsästyspuku



Metsästysaseen rinnalla, myös puku ja reppu sisältöineen, ovat metsämiehelle

tärkeitä välineitä. Kuten aseessa, kannattaa lähteä ajatellen omia tarpeita,

metsästyksen luonnetta, vuodenajan olosuhteita ja metsästettävää riistaa. On

monta sellaista metsästysmuotoa jossa ei esimerkiksi reppua sisältöineen edes

tarvita, ja myöskin niitä, joissa se on lähes välttämätön.

 

Metsästyspuvuissa on rajusti hintaeroa riippuen siitä, minkä laatuista pukua

haluaa, ja mistä niitä ostaa. Nykyään metsästyspuvut ovat kehittyneet sota-ajan

jälkeisiin sarkapukuihin verraten aimo harppauksen ja pukua ostaessa saattaa

hämmentyä valikoiman laajuudesta. Toki tässäkin asiassa monessa tapauksessa

hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä, mutta ei aina. Vastikään on tullut markkinoille

niin sanottuja kuoripukuja, joissa ainut varsinainen ominaisuus on niiden tarjoama

väri ja kuvio. Jahtipoluilla näkee jos jonkinlaista kulkijaa ja monesti metsästäjät

voivat olla esim. pilkkihaalareissa. Tämä on normaalia hirvimetsällä, koska monesti

olosuhteet ovat kylmät ja tuuliset, ja hirvenmetsästyksessä vaadittavat

varoitusvärit ampuisivat maastokuvioisen metsästyspuvun hyödyn alas joka

tapauksessa. Parhaimman yleishyödyn saa ostamalla puvun joka pitää vettä, tuulta

ja jossa on lämmin irrotettava vuori. Tätä pukua voi siten käyttää ympäri vuoden,

eikä tarvitse täyttää vaatekaappia useammilla kalliilla metsästyspuvuilla.

 

Metsästyspuvun alle suosittelisin käytettäväksi teknistä alusasua, ja lämmintä

väliasua. Alusasun hyöty tulee esille siinä, että se tarjoaa lisälämpöä ja siirtää

kosteuden väliasuun ja näin ehkäisee mm. hiertymiä. Sukissa samaa tekniikkaa

kannattaa käyttää siten että pukee villasukan alle toisen, ohuemman sukan

siirtämään kosteutta samalla tavalla villasukkaan.


Metsästyspukuun liittyy myös kengät. Moni aloitteleva metsästäjä ottaa

ensiaskeleensa riistapolulla kumisaappaissa, joissa Murphyn lakiin kuuluen on

myös reikiä. Viimeistään muutaman kilometrin märissä sukissa kävelleenä ajattelee

että se ei ehkä ole paras markkinoilta löytyvä ratkaisu. Kuten metsästyspuvuissa on

myös kengissä valtavasti valinnanvaraa. Kengissä tärkeimpiä ominaisuuksia ovat

jalkaanistuvuus, vedenpito-ominaisuudet, ja lämpöominaisuudet. Itse olen sekä

työkenkiä, että metsästyskenkiä käyttäessäni huomannut että jaksaa kulkea ja

tehdä enemmän jos seisoo hyvillä kengillä.

Metsästysreppu ja sen sisältö.

Metsästysreppuun, niin kuin kaikkiin muihinkin metsästäjän välineisiin,

vaikuttaa suuresti käyttötarkoitus. Kärjistetysti sanottuna, et välttämättä tarvitse

vaellusrinkkaa kulkiessasi autolta sata metriä hirvipassiin. Mikäli tulevaan

metsästysmuotoosi kuuluu paljon kävelemistä, kannattaa keskittyä

reppukaupassa isosti siihen, miten reppu istuu selkään, ja että onko esim.

jakkaran putket tms. häiritsevät muodot selkää vasten. On myös sellaisia reppuja,

joissa on integroitu asepussi, jonka hyöty tulee esille mm. latvalinnustuksessa.

 

 

 

Itse repun sisältöön vaikuttaa lähinnä omat tarpeet, olosuhteet ja kantokyky. Alla olevaan

luetteloon saa omien tarpeiden vaatiessa lisätä mitä haluaa, tai poistaa esineitä,

jos esineet vaikuttavat turhalta painolastilta. Näillä varusteilla toki pärjäisi

pidemmänkin metsästysreissun, mutta kuten sanottu, valinta on vapaa.

Metsästysrepussa olisi hyvä olla:

  • varasukat

  • kartta (vaikka olisi sähköinen GPS systeemi)

  • kompassi (vaikka olisi sähköinen GPS systeemi)

  • puukko

  • varahanskat

  • ensiaputarpeet tai ainakin ensiside

  • taskulamppu (ja varaparistot)

  • kompassi

  • tulitikkuja (vedenpitävässä pussissa tai rasiassa)

  • koiran hihna

  • eväät

  • termospullo

  • neula ja lankaa

  • panoksia

  • suklaata (nopeaa energiaa kylmän yllättäessä)

  • talouspaperia (nuotiolla istuttaessa kätevää)

  • muovipussi

  • pipo

  • sytykkeitä (tuohinippu)

  • retkikirves

  • yms.

 

Radiopuhelin

Radiopuhelimet ovat yleistyneet metsällä vasta hiljakkoin. Aiemmin ei

varsinaisesti ollut mahdollista tietää riistan liikkeistä, ja että missä ruho

tarkalleen oli. Aikoinaan käytetty keino oli ampua ennalta sovittu määrä

laukauksia maahan ilmoittaakseen, että tuliko kaato vai haavakko. Paljon hirviä

ampuvalle tämä menetelmä tuli aikaa myöden kalliiksi. Nykyään monilla

seurueen metsästäjillä on jo radiopuhelimet ja kännykät, joilla voidaan jakaa

käskyjä, tai ohjeita muille metsästykseen osallistuville. Enää ei tarvitse

riistalaukauksen jälkeen jäädä odottelemaan merkinantolaukauksia tietääkseen

miten on käynyt. Radiopuhelimen käyttö on suomessa luvanvaraista. Lupa

haetaan viestintäministeriöltä ja on voimassa hakupäivästä lähtien. Lupa maksoi

vuodelle 2011 haettuna 18,00€.

Metsästysaseen valinta ja hankinta



Aseen hankinnassa on otettava huomioon, että ennen varsinaista ostotapahtumaa

on haettava paikallispoliisilta aseen hankkimis- ja hallussapitolupaa. Sen saamisen

edellytyksistä poliisi sanoo näin: "Ampuma-aseen hankkimislupa voidaan myöntää

vain 18 vuotta täyttäneelle henkilölle,joka on terveydentilansa ja käyttäytymisensä

puolesta sopiva pitämään hallussaan ampuma-asetta ja/tai aseen osaa. Esimerkiksi

rikollinen menneisyys tai päihteiden väärinkäyttö voivat olla este luvan saamiselle.

15 vuotta täyttäneellekin voidaan antaa rinnakkaislupa huoltajien suostumuksella

metsästystä ja tarkkuusammuntaa varten, jos alaikäinen muuten täyttää

hankkimisluvan saajaa koskevat edellytykset." 

    Lupaa haettaessa on maksettava käsittelymaksu, joka on v.2011 yksittäiselle

ampuma-aseelle 72€ ja mikäli haetaan samalle lupatyypille useampia, on lisämaksu

24€ kappaleelta. Eli jos esimerkiksi hakee kahdelle metsästysaseelle samalla kertaa

lupia, on hinta silloin 96€.



Rinnakkaislupaa haettaessa taas on käsittelymaksu ensimmäiseltä luvalta 24€ ja

samalla kertaa muita rinnakkaislupia haettaessa jälkimmäisten lupien

käsittelymaksut ovat 20€/kpl

 

Mikäli lupa tulee myönnettynä takaisin, on hakijalla 6kk myöntämispäivästä

aikaa ostaa ase ja käydä näyttämässä sitä poliisilaitoksella. Kun asetta on käyty

näyttämässä ja ase on hyväksytty, on luvan haltijalla täysi oikeus hallussa pitää

kyseessä olevaa asetta ja oikeus lainata samankaltaista asetta.

 

Kuten jo aiemmin mainitsin, on aseen valinnassa normaalin ihmisen syytä lähteä

käyttötarkoituspohjalta. Aseet eivät ole halpoja ja niiden hankkiminen on

vaivalloista ja aikaa vievää puuhaa, joten on järkevää hankkia kerralla hyvä ja

käyttötarkoitukseen sopiva ase. Ampuma-aseita omistavia ihmisiä on yleensä kahta

tyyppiä; on ihmisiä jotka haluavat ostaa halvalla hyvää ja on ihmisiä jotka haluavat

vain hyvää. Kaikki kuitenkin olemme asiasta varmasti samaa mieltä, ettei huonoksi

tiettyä kannata ostaa. Yleisesti aseen kunnossa kannattaa tarkistaa aseen yleinen

kunto (ruoste, naarmut) aseen piipun kunto sisältä ja ulkoa, aseen tukki, tähtäimet

ja kaikki liikkuvat osat. Esimerkiksi jos ase on valmistettu alle vuosikymmen sitten,

ja se on yltä päältä ruosteessa, voidaan päätellä ettei asetta ole juurikaan huollettu

, ja ettei siitä välttämättä saa pitkäikäistä metsästyskumppania. Tässä korostuu

aseen käytön jälkeinen kuivaaminen, puhdistus ja öljyäminen.


Nykyään osa aseöljyistä on jopa sellaisia, ettei niitä valmistajan mukaan tarvitse

poistaa ennen ampumista, mutta se on silti aina suositeltavaa, sillä aseen käynti

muuttuu, kun piipussa on vähänkin öljyä. Tämän vuoksi yleensä aseen vuosittaista

kohdistusta tehdessä ensimmäinen laukaus kohden taulua jätetään huomiotta.

Vasta ensimmäisen laukauksen jälkeen voidaan olla varmoja että piippu on

varmasti tyhjä öljystä.

Aseen huolto itsessään on helppoa, ja palkitsee itsensä sillä, että käyttämäsi aseet

kestävät ihmisen eliniän ja jopa pidempäänkin.

Aselakikin saattaa määrätä minimikaliiberin.

Aseen valinnassa on myös syytä pysähtyä ja tarkistaa aseen tehon riittävyys metsästettävälle eläimelle. Metsästysasetuksen 16§ sanoo loppuvuonna 2011 näin:

Riistaeläimen ampumiseen käytettävän rihlatun luotiaseen luodin osumaenergian on piipun suusta mitattuna oltava vähintään 100 joulea (E 0 > 100 J). 

Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, on:

1) jos asetta käytetään ketun, tarhatun naalin, mäyrän, saukon, supikoiran, pesukarhun, rämemajavan, metsäjäniksen, rusakon, metson, teeren tai hanhen ampumiseen, patruunan luodin painon oltava vähintään 2,5 grammaa ja osumaenergian 100 metrin päässä piipun suusta mitattuna vähintään 200 joulea (E 100 > 200 J). 

2) jos asetta käytetään metsäkauriin, hylkeen, suden, ilveksen, ahman, majavan tai muflonin ampumiseen, patruunan luodin painon oltava vähintään 3,2 grammaa ja osumaenergian 100 metrin päässä piipun suusta mitattuna vähintään 800 joulea (E 100 > 800 J);

3) jos asetta käytetään valkohäntäpeuran, saksanhirven, metsäpeuran, kuusipeuran, japaninpeuran tai villisian ampumiseen, patruunan luodin painon oltava vähintään 6 grammaa ja osumaenergian 100 metrin päässä piipun suusta mitattuna vähintään 2 000 joulea (E 100 > 2 000 J) tai, luodin painon ollessa vähintään 8 grammaa, osumaenergian vastaavalla tavalla mitattuna vähintään 1 700 joulea (E 100 > 1 700 J); ja 

4) jos asetta käytetään hirven tai karhun ampumiseen, patruunan luodin painon oltava vähintään 9 grammaa ja osumaenergian 100 metrin päässä piipun suusta mitattuna vähintään 2 700 joulea (E 100 > 2 700 J) tai, milloin luodin paino on vähintään 10 grammaa, osumaenergian vastaavalla tavalla mitattuna vähintään 2 000 joulea (E 100 > 2 000 J).

    Edellä 2 momentin 3 ja 4 kohdassa mainittujen eläinten ampumiseen ei saa käyttää kokovaippaista luotia.

    Käsiasetta ei saa käyttää metsästyksessä, Pois lukien loukkumetsästyksessä tapahtuva eläimen lopettaminen

    Itselataavaa asetta, jonka lippaaseen mahtuu enemmän kuin kaksi patruunaa, ei saa käyttää riistalintujen, metsäjäniksen, euroopanmajavan, suden, karhun, hillerin, saukon, näädän, ilveksen, itämeren norpan, kirjohylkeen, hallin eikä rauhoittamattomien lintujen ampumiseen.


Panoksiakin on myös edustavammissa "paketeissa" Kuva: Woody HibbardPanoksiakin on myös edustavammissa "paketeissa" Kuva: Woody Hibbard

Aseiden kaliibereja ja niiden ominaisuuksia

Kaliiberi osoittaa merkintänä aseen hylsyn ja luodin kokoa, jotka teollistumisen ja työkalujen tarkkuuden parantumisen myötä standardisoituivat tiettyihin kokoihin. Kaliiberin ilmoittamiselle on useita eri tapoja. Esimerkiksi haulikon kaliiberi ilmoitetaan Britannian armeijan tykistön käyttöön kehittämällä menetelmällä, jossa tykkien koko ilmoitettiin nauloina. Tällöin ilmoitettiin vain tykin putken sisähalkaisijan kanssa samankokoisen täysin pyöreän rautakuulan paino. Tällöin esim. 40 millimetrisen tykin kaliiberi on 2lb. Haulikon kaliiberiluku ilmoittaa, montako piipun halkaisijan kokoista pyöreää lyijykuulaa saadaan naulasta lyijyä, eli 12 gauge (kaliiberin) haulikossa piipun sisähalkaisija on 18,52 mm ja kaksitoista 18,52 mm halkaisijaltaan olevaa täysin pyöreää lyijykuulaa painaa tasan naulan. Pienemmissä aseissa käytetään kaliiberimuotoa esim. .22 tai .308 jossa luku ilmoittaa luodin halkaisijan tuuman sadas- tai tuhannesosina. Hieman harvinaisempi tapa on ilmoittaa kaliiberi muodossa 7.62x53R jossa ensimmäinen luku ilmoittaa luodin halkaisijan ja toinen luku hylsyn pituuden. Kirjain lukujen perässä tarkoittaa hylsyn kannan muotoa, Joka tässä tapauksessa on R eli laippakanta. Muita merkintöjä kannan muodolle ovat B eli vyökanta, SR eli puolilaippakanta ja RB eli kavennettu urakanta. Tätä kaliiberimerkintää kutsutaan myös nimellä patruunatunnus.

Aseen kaliiberit jakavat ihmisiä. Useimmat aseenomistajat uskovat omistamaansa kaliiberiin kuin kallioon ja puolustusargumentteja näille kaliibereille löytyy omistajalta aina.  Tässä artikkelissa kuitenkin sivuutan omistamani aseet ja niiden kehumisen. Keskityn objektiiviseen katsantokantaan ja kerron mitä aseista ja kaliibereista tiedän. Suomessa käytettyjä kaliibereja on kymmeniä ellei satoja, joten yritän keskittyä vain yleisimpiin ja monikäytettävimpiin kaliibereihin. 



.17 HMR - Nollaluokan pieni ja pippurinen

 

 

Tämä on halkaisijaltaan pienin Suomessa metsästykseen käytettävä kaliiberi.

Kaliiberin teho perustuu suureen lähtönopeuteen joka on pienellä 1,1 gramman

luodilla 777m/s ja vielä sadan metrin päässä lähes 600m/s.

Suuren lähtönopeuden ja pienen, osumasta särkyvän luodin ansiosta ko. kaliiberi

on mitä mainioin nollaluokan metsästyskivääri. Tätä kaliiberia käytetään monesti

pienriistan, kuten sorsan tai villikanin metsästämiseen. Kaliiberi on hyvä siihen,

koska se tekee hyvin pientä tuhoa lihaksille, mutta hajotessaan tuottaa pienelle

riistaeläimelle valtavan shokkivaikutuksen. Kaliiberi on 2002 julkaistuna

verrattaen uusi ja ansaitsee maininnan tässä artikkelissa koska on viimeaikoina

nostanut voimakkaasti päätään nollaluokassa ja on jo poikinut uuden kaliiberin

.17 HMR Mach 2, joka on saanut nimensä lähtönopeudestaan 640m/s joka on

suunnilleen kaksinkertainen äänennopeus. Näihin kaliibereihin hallussapitolupaa

hankittaessa on muistettava että .17 kaliiberin aseet eivät pienestä koostaan

huolimatta ole pienoiskivääreitä, vaan kivääreitä, koska ampuma-aselain 6§:ssä

pienoiskiväärillä tarkoitetaan kivääriä, jolla ammutaan .22 kaliiberin

reunasytytyspatruunaa.

 

 

 

.22 LR - Eniten ammuttu

 



 

Tämä kaliiberi on maailman yleisimmin ammuttu ase. Pienoiskivääri löytyy lähes

jokaisen metsästäjän asekaapista. Sitä käytetään mm. ampumahiihdossa ja

useissa muissa olympialajeissa. Patruunan halvan hinnan vuoksi se on muun

muassa hyvä harjoitusaseena.

 

Kaliiberi .22 on suomen metsästyshistoriassa

saanut osakseen hyviä aikoja ja myös niitä, joina useammat metsästysaseet ovat

olleet pitkiä aikoja asekaapissa pölyttymässä. Pienoiskivääri sai alkunsa ns.

salonkipatruuna, penniläisestä. Siinä pelkkä nallimassa toimi ajoaineena kuuden

millimetrin lyijykuulalle ja näin ollen ei patruunalle saatu kovin järeitä tehoja

aikaiseksi.Tältä pohjalta Smith&Wesson kehitti .22 shortin ja siitä edelleen

kehitettiin .22 Long ja .22 LR. Nämä taas poikivat uusia kaliibereja, kunnes

huomattiin että reunasytytyspatruunoiden paineenkesto on hyvin

rajallinen.Aikaisella 1900 luvulla Sakon P46 ja Valmetin Orava olivat suomessa

pienriistan ja kanalintujen metsästyksessä todella suosittuja. Moni metsästäjä

teki joka vuosi hienon lisätienestin ampumalla mm oravia. Metsästys

pienoiskiväärillä lopahti, kun se vuonna 1962 kiellettiin kanalintujen

metsästyksessä. Nykyään pienoiskivääri on taasen sallittu ase useiden eläinten

metsästyksessä,kiitos siitä villikanien. Kaliiberina .22 on erittäin

laajakäyttöinen,koska siihen löytyy latauksia nykyään yli sata erilaista ympäri

maailman. Luotien painot vaihtelevat aina 1,94 grammasta 3.89

grammaan.Valitettavasti en kumpaakaan voi suositella luotien epätarkkuuden

vuoksi.

 

 

 



 

.222 REM - Osuvaa nopeutta

 

Kun "kakskakskakkonen" esiteltiin viisikymmenluvulla, oli se siitä harvinainen

patruuna, ettei sitä oltu kehitetty minkään muun patruunan pohjalta vaan

Remington- yhtiön suunnittelupöydällä oli täysin puhdas paperi. Sen linjakas

teräväkärkinen luoti ja luotiin nähden suuri lataus varmistavat patruunalle

suuren lähtönopeuden ja erittäin laakean lentoradan. Aseissa nämä kaksi tekijää

yleensä varmistavat tarkkuuden ja niin myös on tässä tapauksessa käynyt.

 

Hieman esittelyn jälkeen USA:n armeijan etsiessä pienikaliiberista tarkkaa

kivääriä otti Remington suunnittelupaperit jälleen esille, venytti viidenneksen

hylsyä josta syntyi .222 Remington magnum. Hylsy ei armeijalle kelvannut, mutta

luoti kelpasi. Armeijan taas lyhennettyä hylsyä viidellä prosentilla Remington

kaupallisti kyseisen kaliiberin nimellä .223 Remington ja se sivuutti Amerikoissa

.222:n  lähes täydellisesti.

 

Euroopassa ja erityisesti Suomessa molemmat kaliiberit .222 ja .223 ovat

edelleen suosittuja kanalintujemme metsästysaseita. Pitkälle tarkasti kantavan

luodin etuna tulee se, ettei riistaa nähdessään tarvitse alkaa hiipimään riistaa

lähemmäs, vaan etsimään kunnon ampuma-asentoa. Kanalinnun

kuolonlaukauksen liikkeelle saattaminen on turvallista jopa 150 metriin saakka.

Toki kannattaa ampumamatka suhteuttaa oman ampumataidon mukaisesti, eikä

lähteä ampumaan ylipitkiltä matkoilta.

 

 

 

 

 

.243 WIN – Varmint - kaliiberi amerikasta

 

Kuten edellinen, .243 Winchester on lentoradaltaan erittäin laakea ja tarkka kaliiberi. Se on myöskin korkeanopeuksinen ja pieniluotinen (6.1mm). Se alunperin suunniteltiin Varmint- kaliiberiksi .308 hylsyn pohjalta. Termi tulee amerikoista ja tarkoittaa korkeanopeuksista luotia joka on tarkoitettu rauhottamattomien vieraslajien kantojen harventamiseen. Näitä kaliibereja USA:ssa käytetään enimmäkseen kojoottien,rusakoiden ,preeriakoirien ja korppien paikalliskantojen harventamiseen.

Kaliiberi täytti hienon raon markkinoilla, koska sen teho sijoittui isojen kaliibereiden kuten .30-06 ja .308 tehojen alapuolelle ja heikkotehoisempien reunasytytyspatruunoiden yläpuolelle. Tämän vuoksi se löysi tiensä monen amerikkalaisen metsästäjän asekaappiin ns. "välimallin aseeksi" koska haluttiin ampua paljon tehokkaita riistalaukauksia pienellä rekyylillä. .243:lla enemmänkin ampuva kykenee vielä intensiivisen pienpetojahtiviikon jälkeen nostaa kahvikuppia älähtämättä.
    
Kaliiberi esiteltiin vuonna 1955 Winchester model-70 pulttilukkoisen- ja model-88 vipulukkoisen kiväärin uudeksi kaliiberiksi. Kaliiberi on hyvin suosittu monissa maissa mm.peuran metsästyksessä, koska esimerkiksi Espanjassa ja Ranskassa on kielletty yleisten sotilaskaliibereiden yksityinen käyttö. .243 on siis näissä maissa luonnollinen korvike .308:lle. Kaliiberilla saadaan 6,6 gramman luodilla 24 tuuman piipulla 902.2 m/s lähtönopeus. Kaupallisesti .243:n patruunoita myydään aina 3,6 gramman luodista aina 6.8 gramman luotiin asti. Tämä kaliiberi on todella monikäyttöinen, ja se soveltuu lintujen ja pienriistan ampumisen lisäksi yli kuuden gramman luodilla vaikkapa valkohäntäpeuran metsästykseen.

 

.308 WIN - Jokamiesluokan kivääri.

 



 

Tämä on kaliiberi, josta on moneksi. Sitä käytetään suomessa aina linnustuksesta

ja  pienpetometsästyksestä hirven metsästykseen asti. Maailmalla se on erittäin

suosittu kaliiberi. Sitä käytetään ympäri maailman muun muassa

harjoitustarkkuuammuntaan, sekä armeijan ja poliisivoimien

tarkkuuammuntaan.

 

.308 esiteltiin vuonna 1952 ja pari vuotta myöhemmin USA:n armeija valjasti sen

käyttöönsä,muokkasi patruunaa hitusen ,sekä risti uuden patruunan nimelle

7,62x51mm NATO. Nämä patruunat ovat keskenään hyvin samankaltaiset ja

ilman merkintää hylsyn kannassa hyvin vaikeita erottaa toisistaan. Vaikka

kaksi patruunaa eivät identtisiä olekaan on "Sporting Arms and Ammunit

ion Manufacturers' Institute" eli SAAMI näyttänyt näiden patruunoiden

keskenään sekoittamiselle vihreää valoa. Itse en tätä suosittelisi, koska

patruunoissa on kuitenkin hieman eroja ja kivääreissä samaten. Luodikoista

puhuttaessa tarkkuus on aina valttia ja siitäkään syystä en suosittele kuin

kaliiberin omia patruunoita.

 

Tälle kaliiberille on lähes lukemattomia eri yhdistelmiä luoteja, hylsyjä ja

ruutilatauksia. Tämän vuoksi se on niin monikäyttöinen metsästys- sekä

harjoitusaseena. Lähtönopeudet ovat noin 600m/s alkaen hieman alle 1000m/s

asti ja osumaenergiahaarukka vaihtelee luotityypistä ja ruutilatauksesta

riippuen. Yhtä kaikki, olet sitten suuntautunut hirven tai kyyhkyn

kiväärimetsästykseen, on .308 sinulle yleispätevä vaihtoehto. Se on kuin

amerikkalainen jalkaväen sotilas, ei ole parhaimmistoa missään mutta on hyvä

kaikessa.

 



 

.30-06 Sprg. - Vanha ja vakavarainen.

 



 

"Kolkytnollakutonen" on yksi kaliibereista joka sekoittaa monen asiaan hieman

vieraamman pasmat merkintätavallaan. Kaliiberimerkintä kun ei oikein sovi

kumpaankaan tavalliseen merkintätapaan. Kaliiberin nimi itseasiassa kertoo

asioita eikä ole vain tulevan lauantain lottonumeroita. Nimi rakentuu

varsinaisesta kaliiberista (.30), suunnitteluvuodesta (v.1906), ja kivääristä ,johon

patruuna alunperin suunniteltiin. (M1903 Springfield, kaliiberin vaihdon jälkeen

M1906 Sprg.)

 

Se oli USA:n armeijan käytetyin patruuna yli 50 vuotta. Koska kaliiberi niitti

mainetta ja kunniaa sotilaspiireissä pitkällä tehokkaalla kantomatkallaan ja

tarkkuudellaan, oli sille käyttöä myös siviilipuolella metsästyskäytössä. Se on

edelleen Yhdysvaltojen ja Kanadan käytetyin patruuna suurriistan

metsästyksessä.

 

Sen pitkä hylsy verrattuna luodin kokoon antaa sille suuren lähtönopeuden sekä

luodin osuessa kohteeseen tuottaa voimakkaan hydrostaattisen shokin. Termillä

tarkoitetaan tässä tapauksessa vammoja jotka luoti tuottaa muualle kuin

haavakanavaan nopeasti avautuessaan ja kulkiessaan kudosten läpi. Näitä ovat

muun muassa kudosten repeytymät ja verisuonten katkeaminen. Se takaa

suurriistalaukauksen toimivuuden ja riistalle nopean kuoleman ja säästää

metsästäjältä muutaman kilometrin vuodessa jäljestämisen lyhentyessä.

 

Kaliiberin laaja käyttö metsästyskiväärinä johtunee myös siitä että se on

keskiverto metsästäjän rekyylinsietokyvylle suurin kaliiberi. Käytössä on havaittu

että suurempi rekyylienergia kuin 27.1 joulea aiheuttaa useimmissa ampujissa

laukaisua edeltävän nykäisyn, joka taas heikentää ampumasuorituksen

osumatarkkuutta. Tällä kaliiberilla ammuttaessa 3.62 kilogrammaa painavalla

aseella, 10.7 gramman luotia 887m/s nopeudella saadaan rekyylienergiaksi 27.1

joulea. Kun taas samalla aseella ammuttaessa grammaa kevyempää luotia 3 m/s

suuremmalla nopeudella kehittää rekyylienergiaksi huomattavasti

miellyttävämmät 23,9 joulea.

 

 

.45-70 Government ja .458 WIN Mag. - Hitaat ja vahvat



Nämä kaliiberit ovat laajassa käytössä vaarallisena pidetyn riistan metsästyksessä

muun muassa Afrikassa ja Venäjällä. Ensin mainitulla kaliiberimerkintä muodostuu

nimellisestä luodin halkaisijasta(.45, todellisuudessa 0.458 tuumaa), ja alkuperäisen

patruunan ruutilatausmäärästä graineina Niiden teho ,toisin kuin esim .222 tai

.30-06, perustuu suurinopeuksisen ja nopeasti avautuvan luodin sijaan hitaasti

kulkevaan painavaan luotiin. Sillä saadaan aikaan iso haavakanava, syvälle

kudoksiin tunkeutuminen sekä suuri verenvuoto.Tämän takaa esimerkiksi

Hornadyn .458:in tuottama "Heavy Magnum" -lataus, jossa saadaan

piipunsuuenergiaksi huimat 7690 joulea.

 

 

Tässä luokassa ei voida aikaansaada järin tarkkoja pitkän matkan luoteja erittäin

kaarevan lentoradan vuoksi. Vertailun vuoksi voidaan mainita, että .308 Win

-kaliiberilla ammuttaessa kohdetta reilun 1440 metrin päässä luodin nopeudella

762m/s on luodin korkein nousukohta noin 23 metriä. Samaa matkaa ammuttaessa

kaliiberilla 45-70 olisi 411.8 m/s kulkevalla luodilla oltava lakipisteellä korkeutta

vajaat sata metriä. Tarkkaan ampuminen siis täten lähes mahdotonta näille

matkoille.

 

Lyhyille matkoille ammuttaessa erinomaisia aseita molemmat, koska keskikokoisella

riistalla (kuten valkohäntä- ja metsäpeura) käytettynä lihahukka on hieman

esimerkiksi .308:a pienempi, johtuen siitä ettei iso ja hidas luoti tuota vastaavaa

hydrostaattista shokkia, kuin pieni ja nopea. Kyseistä kaliiberia en kuitenkaan

suosittelisi kokemattomalle ampujalle, koska tehot ja rekyyli saattavat yllättää

hieman kokeneemmankin metsästäjän.

 

Kiväärin Kohdistaminen

 

Jokaisen metsästäjän on syytä kohdistaa kaikki metsästykseen käytettävät aseet vuosittain. Kohdistaminen vuosittain on tarpeellista, koska aseet joutuvat kokemaan melkoista höykytystä huolellisimmankin metsästäjän käsittelyssä. Aseet saattavat kokea pieniä kolhuja kuten esimerkiksi aseen kaatuminen hirvipassissa tai kyttäyskopissa. Näiden tapausten jälkeen olisi aina syytä käydä varmentamassa aseen käynti ampumaradalla. Tokihan aina ampumaradalla käyminen on suositeltavaa ihan säännölliseltä pohjaltakin, mutta vuosittain siellä käyminen olisi syytä pitää ehdottomana miniminä. Tällä pystytään jollain tasolla ylläpitämään aseen osumatarkkuutta, sekä metsästäjän ampumataitoja. Aseet kannattaa kohdistaa metsästystilanteita ajatellen sopiville matkoille. Yleismetsästysaseelle sopiva matka on suunnilleen 75 - 100 metriä, kun taas esimerkiksi peuraa tai muuta riistaa kytistellessä kannattaa mitata matka kopilta ruokintapaikalle ja tarkkuuttaa ase suunnilleen sille matkalle.

Kohdistamiseen tarvitaan mielellään riittävän suuri (50x50cm), pahvinpala ampumatauluksi, nitoja taulun kiinnittämistä varten, tussi tai taulupaikkoja osumien merkkaamiseksi, riittävästi panoksia, kuulonsuojaimet, sekä kunnon ampumatuki (paremman puutteessa asepussista saa taiteltua kelvollisen)

Asetta kohdistettaessa kannattaa tietää miten kiikaria säädetään. Kiikarin säätöruuveissa on yleensä nuolet jotka osoittavat suunnan johon käännetään, kun haluaa osumien siirtyvän johonkin suuntaan. Tämä siis tarkoittaa, että jos kiikarin säätöruuvissa on nuoli LEFT tai L, tarkoittaa se sitä, että nuolen suuntaan kierrettäessä osumat siirtyvät vasemmalle säätöruuvissa ilmoitetun määrän joka on yleensä ¼ tuumaa per klikkaus, kohdistettaessa sataan jaardiin. Hieman kun pyöristellään, niin olen itselläni pitänyt nyrkkisääntönä 75 metrillä puolta senttiä per klikkaus. Muita suuntamerkintöjä ovat UP, U, DOWN, D, RIGHT, sekä R.

Aseen kohdistaminen tapahtuu seuraavasti: ensimmäisenä paikalle saapuessa kannattaa asetella ampumapaikka kuntoon jotta voidaan ilmoille lähettää harkittuja ja tarkkoja laukauksia. Tämän jälkeen käydään asettelemassa taulut paikalleen. Kun ampumapaikka ja taulut ovat valmiina, on aika ampua ensimmäiset laukaukset. Niitä kannattaa ampua kolmesta viiteen, jotta saadaan riittävä osumakasa keskeispisteen määrittämiseksi. Laukausten jälkeen käydään todentamassa osumien keskeispiste, ja merkkaamassa osumat. Tämän jälkeen voidaan säätää kiikaria tarvittava määrä. Säätämisen jälkeen kannattaa ampua taas pari laukausta tauluun ja tarkastaa osumien keskeispisteestä mahdollinen säätämisen tarve. Jos osumat ovat edelleen liian kaukana tähtäyspisteestä, pitää kiikaria säätää uudelleen. Tätä totta kai toistetaan niin kauan että ampuja itse on tyytyväinen omaan ja kiväärin osumatarkkuuteen.

Jos osumat heittelehtivät sinne tänne tai osumakeskeispiste siirtyy radikaalisti muutaman laukauksen välein, kannattaa tarkastaa kiikarin kiinnitysruuvien tai pikajalkojen lukituksen kireys. Niin kutsuttuna ”vanhan kansan keinona” on kerrottu, että kannattaa kiikarin kiinnitysruuveihin laittaa tippa kirkasta kynsilakkaa lukitteeksi. Näin pystyy aina tarkastamaan silmällä, että ovatko ruuvit riittävän kireällä. Jos ruuvi syystä tai toisesta on löystynyt, huomaa sen siitä että kynsilakka on lohjennut.



Haulikot ja niiden käyttö metsästysaseina

 

Haulikko-osiossa keskityn enemmänkin eri haulikoiden toimintaperiaatteisiin kuin

eri haulipatruunoiden ominaisuuksiin.

 

Otan haulikot aivan omaksi luvukseen käsittelyyn, koska niissä kaliiberin

vaihtuessa ominaisuudet eivät ratkaisevasti muutu. Patruunan halkaisijalla ja

pituudella vaikutetaan lähinnä haulien kappalemäärään eikä niin suuresti niiden

piipunsuunopeuteen. Toki sanon myös että haulipatruunoissa on eroja; muun

muassa kaliiberille .22 valmistetaan haulipatruunaa. mutta sille ei suomesta ole

löytynyt juurikaan jalansijaa, joten jääköön se omaan arvoonsa tässä artikkelissa.

Yleisimpiä haulipatruunoja ovat suomessa vapaassa järjestyksessä 12/65 12/70

12/76 12/89 16/70 20/70 10/75 10/89 ja .410 . Viimeinen on mainituista pienin ja on

ilmoitettu kiväärikaliiberin tapaisesti. Haulikon kaliiberimerkinnässä 12/70

ensimmäinen luku perustuu aiemmin selitettyyn Brittiläiseen naulasysteemiin ja

jälkimmäinen ilmoittaa haulipatruunan pituuden millimetreissä. Haulikoissa saa

käyttää nimellismittaansa lyhyempiä patruunoita, mutta ei pidempiä. Esimerkiksi

12/76 kaliiberin haulikolla saa ampua patruunoita 12/70 ja 12/76 muttei patruunaa

12/89.

 

Yleensä haulikoissa on ilmoitettu myös piipun pituus tuumissa koska se

vaikuttaa enimmäkseen piipun laukaisun jälkeisestä rekyylistä johtuvaan piipun

nousuun ja tätä kautta seuraavan laukaisun nopeuteen. Mitä pidempi piippu, sitä

vähemmän on nousua. Toisin kuin kivääreissä, haulikon piipun pituus ei

olennaisesti vaikuta tehokkaaseen kantomatkaan,sen tekee pääasiassa supistus.

Haulikosta riippumatta, on niiden tehokas ampumamatka noin 15-45 metriä.

 

Suomalaiselta Keijo Keskiverrolta kysyttäessä hänen haulikkonsa on

kaksipiippuinen, taittuva 12/70 kaliiberin haulikko. Tämä kuitenkin on muuttumassa

tulevaisuudessa vesilinnustuksen lyijyhaulikiellon vuoksi. Näissä lyijy

haulimateriaalina on vaihdettava johonkin korvaavaan materiaaliin joita yleisimmin

ovat rauta, teräs, sinkki ja vismutti. Näiden ominaispaino on selvästi lyijyhaulia

pienempi ja täten on haulipatruunan heikentynyttä tehoa kasvatettava hauliparven

tihentämisellä. Helpolla sen saisi hoidettua supistajan vaihdolla, mutta kovien

haulimateriaalien kuten teräksen käyttö rajaa supistuksen maksimissaan

puolisuppeaan. Monissa tapauksissa tämä ei vielä riitä, ja on kasvatettava

patruunan pituutta ja tätä kautta lisätä haulimäärää panoksen sisällä.

 

Yksipiippuinen haulikko - torpparin metsästyskaveri

 

Yksipiippuisen haulikon historia alkoi jo ennen varsinaisten käsiaseiden keksimistä.

Haulikon toimintaperiaatetta käytettiin jo standardisoimattomissa tykeissä. Koska

niihin oli hankalaa sen ajan menetelmillä valmistaa ammuksia, kaadettiin piippuun

yksittäisten ammusten sijaan kiviä, metallipiikkejä yms. projektiileja. Tällä oli

huomattavan suuri vaikutus jalkaväen taisteluissa, koska yksi ammus tuhosi

osuessaan kohteen lähes varmasti, mutta taidokas tykin ampuja saattoi yhdellä

laukauksella saada koko joukkueellisen sotilaita pysäytettyä haavoittamalla heitä

kaikkia lievästi.

 

Niin kuin otsikko jo kertoo, sanotaan tätä haulikkotyyppiä torpparin haulikoksi.

Näistä nykypäivänä ehkä legendaarisin malli on Baikal IJ-18. Sen pieni ja kevyt

olemus tuottavat mieleen ensimmäisenä sen että se on kevyt kantaa, mutta sama

ominaisuus tuo muassaan senkin, että aseen rekyyli on vastaavia painavampia

paljon voimakkaampi.  Yksipiippuisen, kevyen, käsikäyttöisen haulikon esikuvana

toimii Hollantilaiskehitteinen Donderbuss ase (suom. väkipyssy), joka kehitettiin

vankilalaivoille järjestyksenpitovälineeksi. Aseen tehokas ampumamatka oli vain

noin 8-12 metriä, joten sen oli suhteellisen turvallinen ampua pienissä laivoissa.

 

Näitä yksipiippuisia haulikoita on erittäin moni nykyään jo "ukkoutunut"

metsästäjä nuorena poikana aamuhämärässä kolunnut kaapin perältä lähteäkseen

jänestä jaakaamaan. "Siinä tulee metsästämisen meininki kun yksipiippuisella

haulikolla aamuhämärässä kävellen lähtee pomppujänis melkein jaloista, Baikalia

nostaessa takaraivossa jyskyttää että ei ole sitten varaa parsia. Ennen laukaisua

olkapää jännittyy, jonka jälkeen käsi puristuu nopeasti nyrkkiin. Hetki sen jälkeen

huomaat tuijottavasi pitkin haulikon piippua taivaille ja ehdit jo ajatella ampuneesi

ohi. Nopealla tarkastelulla huomaat kumikorvan retkottavan hengettömänä maassa

siinä paikassa, johon sitä olit ampunut. siinä nuorella pojalla veri kiertää ja naama

virnistelee kohti hymyä kun kotiin saa jäniksen kannettavaksi jo ennen kuin

nuoremmat on edes heränneet." -tokaisi eräs paikallinen metsästäjäveteraani

eräillä iltasilla hirvinuotioilla tarinoita kerrottaessa.



Päällekkäispiippuinen haulikko - Modernimpi vaihtoehto



Päällekkäispiippuinen haulikko on nykypäivänä moderneista haulikoista yleisin ja

sen ominaisuudet sopivat niin vasta-alkajalle kuin veteraanillekin. Kaksi yhteen

juotettua piippua antavat aseelle hieman painoa, joten rekyyli on huomattavasti

miellyttävämpi ja pitkät piiput vähentävät rekyylinousua. Aseen kaksi piippua

antavat ampujalle muutakin hyötyä, kuin mahdollisuuden heikon laukauksen

paikkaamiseen. Siinä voidaan käyttää kahta eri supistusta, joten voidaan valita

parempi supistus käsillä olevalle kohteelle. Päällekkäispiippuiset ovat lähes

poikkeuksetta taittuvia haulikoita eli niiden piippujen takapää taittuu paljastaen

hylsyjen kannat aseen lataamista ja purkamista varten.

 

Kaksipiippuisissa haulikoissa piiput eivät ole täysin samansuuntaisia vaan ne on

suunnattu hieman keskelle päin. Kulma on noin suunnilleen suunnattu siten että

hauliparvet ovat päällekkäin noin neljässäkymmenessä metrissä piipun suulta

mitattuna. Päällekkäispiippuinen sopii aloittelijalle, koska siinä ei tapahdu niin

sanottua ristikkäisefektiä sivusuunnassa niin kuin rinnakkaispiippuisella.

Liikkuvaan maaliin osuminen helpottuu, koska hauliparvi pysyy keskellä ja vain

korko muuttuu ristikkäin noin neljässäkymmenessä metrissä, eli 40 metrin jälkeen

alemmasta piipusta lähtenyt hauliparvi on ylemmästä piipusta lähtenyttä ylempänä

ja päinvastoin.



 

 

Rinnakkaispiippuinen haulikko

Tämä malli haulikosta on ollut käytössä jo piilukko ajoista lähtien, ja on

alkuperäinen versio kaksipiippuisesta haulikosta. Piilukkojen ja avoiskurien aikana

iskurivasarat olivat sijoitettuna piippulinjan molemmin puolin jotta saatiin

molemmille tarpeeksi tilaa toimia. Näissä malleissa oli alun perin molemmille

piipuille oma liipaisin joten voitiin nopeasti päättää, kumpi piippu haluttiin

laukaista.

 

Kaksiliipaisimiset mallit eivät suinkaan ole käytöstä poistunut väline vaan edelleen

monilla tällainen on kaapissaan ja metsästyskäytössä. Kaksiliipaisimisia malleja

käytettäessä ei ole suositeltavaa pitää kuin yhtä sormea liipaisimella, koska rekyylin

vaikutuksesta saattaa tapahtua ns. tuplalaukaisu, eli toinenkin sormi vetäisee

samalla liipaisimesta ja molemmat piiput tyhjenevät samanaikaisesti. Tässä

tapauksessa rekyyli on raju, ja riistaan voi osua huomattava määrä hauleja rikkoen

lihan niin pahasti, ettei siitä enää ole syötäväksi.

 

Rinnakkaispiippuista haulikkoa käytettäessä on hyvät ja huonot puolensa. Nämä

mallit ovat usein päällekkäispiippuisia kalliimpia ja vaikeampia käyttää

metsästystilanteissa. Toisaalta kun rinnakkaispiippuista haulikkoa oppii nopeissa

tilanteissa käyttämään ns selkäytimellä, on se verraton metsästyskumppani ja

opettaa käyttäjäänsä tarkaksi liikkuviin ampujaksi.



 

Itselataava haulikko - Paljon toimintavarmoja laukauksia



Itselataava haulikko on asetekniikan saralla verrattaen uutta teknologiaa.

Itselataavan- eli puoliautomaattihaulikon toimintatapoja on yleisessä käytössä

kaksi. Yleisemmässä mallissa on piipun sisällä pieni venttiili joka päästää laukaisun

jälkeen osan palokaasuista sylinteriin ja kun paine sylinterissä kasvaa nopeasti,

siellä sijaitseva kaasumäntä työntää lukkomekanismia taaksepäin, virittää iskurin,

ejektorikynsi poistaa ammutun patruunan, makasiinimekanismi syöttää uuden

patruunan tilalle ja jousi painaa patruunan panospesään, ja tapahtuma voidaan

toistaa.

 

Toinen toimintatapa perustuu lukkomekanismin massan hitauteen, eli laukaistaessa

osa rekyylienergiasta käytetään jousimekanismiin kiinnitetyn lukon liikuttamiseen

taaksepäin ja uuden patruunan lataaminen tapahtuu kuten kaasumäntätoimisessa

mekanismissa.

 

Puoliautomaattihaulikoissa, kuten kaikissa muissakin aseissa, on hyvät ja huonot

puolensa. Koska energiaa saadaan hukattua latausmekanismin käyttämiseen, on

moni itselataava haulikko miellyttävämpi rekyyliltään. Samasta syystä tosin on

patruunoiden käyttö rajoitetumpaa kuin esimerkiksi kaksipiippuisissa haulikoissa.

Tehokkaampia patruunoita on käytettävä latausmekanismin takaamiseksi. Jotkut,

tehokkaaksikin luokitellut, panokset saattavat erittäin kylmillä ilmoilla menettää

ratkaisevasti tehoaan. Näissä tapauksissa monesti ilmojen kylmetessä haulikon

latausmekanismi lakkaa toimimasta panosten vajavaisten tehojen vuoksi.